Etsitkö tuotteita? Siirry verkkokauppaan >>
Tällä sivustolla käytetään evästeitä kävijämäärien seurantaan sekä markkinoinnin kehittämiseen. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Työvaatepalvelu

Työvaatepalvelun avulla hankitaan ja hallitaan yritysten työvaatteita ja suojavarusteita nykyaikaisella tavalla. Ennakoi ja kontrolloi syntyviä kustannuksia palvelun raportoinnin ja kulutusseurannan avulla.

Vähennä hankintaan osallistuvien henkilöiden aikaa esimerkiksi työntekijöiden, esihenkilöiden sekä talousvastaavien tasolla. Suoraviivaistamalla hankinta, ostamalla vain tarpeeseen ja karsimalla turha hävikki olemme saavuttaneet yhdessä asiakkaidemme kanssa merkittäviä aika- ja kustannussäästöjä. Ota työvaatepalvelu ja sen asiantuntijat osaksi organisaatiotasi.

Katso työvaatepalvelun esittelyvideo

Vähennä työvaateostojesi kustannuksia

TUTUSTU TYÖVAATEPALVELUUN

Toimimme yrityksenne työvaatteiden ja -varusteiden keskusvarastona, jonka johdosta hävikki on käytännössä nolla ja ylijäämävarasto jää historiaan. Kehittyneen onlinetilausjärjestelmän avulla yrityksen hankintavastaavat ja työntekijät voivat tilata yrityksen yksilöllisestä tuotevalikoimasta tarvitsemansa tuotteet valmiiksi painettuina ja toimitettuna muutamassa päivässä.

Mitä Työvaatepalvelu sisältää?

Työvaatepalvelu sisältää yrityksen työvaatehankinnan ja kokonaisvaltaisen hallinnan yhdessä paikassa. Digitalisoidaan ja suoraviivaistetaan yhdessä yrityksenne työvaatehallinta vastaamaan tarvettanne.

  • Työvaatteiden hallinta yhdessä palvelussa sisältäen työvaatteet, suojaimet ja turvajalkineet
  • Yrityskohtaisesti valittu mallisto henkilöstöryhmittäin ja kustannuspaikoittain
  • Vakaa sopimushinnoittelu ilman yllättäviä hintamuutoksia
  • Reaaliaikainen ja läpinäkyvä työvaatteiden kulutuksen ja elinkaaren raportointi
  • Varastointi, tuotteiden käsittely ja vaatetilausten organisointi yrityksen puolesta
  • Toimialan kehittynein ja hankintavastaavien tarpeet huomioiva online-tilausjärjestelmä ja mobiilipalvelu.
  • Parhaat tuotemerkit kuten Blåkläder, Dimex, Helly Hansen, Fristads, Sievi, Jalas, Petzl, Kask, 3M, Peltor ja Wondergrip.
  • Nopea toimitus Suomeen ja Eurooppaan

[ Sulje ]

Edut - hyötyä yritykselle ja työntekijälle

Laadukkaat työvaatteet ovat osa turvallisuutta ja parantavat työntekijän arkea ja kykyä suoriutuvat työtehtävistään. Yritys tai organisaatio haluaa huolehtia myös siitä, että työvaatteiden menekki ja niiden tarkoituksenmukaisuus säilyy hyväksyttävällä tasolla. Työvaatteiden käyttöä ja kustannuksia halutaan seurata, sekä pitää huolta siitä, että esimerkiksi esihenkilöiden tai hankintavastaavien hyväksyntä on haettu ennen työvaatteiden hankkimista.

Edut yritykselle:

  • Ostetaan vain tarpeeseen ja ennalta sovitusta valikoimasta
  • Työntekijöiden aikaa ei käytetä tuottamattomaan työhön vaatteiden etsimiseksi tai noutamiseksi
  • Vaatteiden sovitussarjat voidaan toimittaa yrityksen tiloihin
  • Ei sidottua omaa pääomaa työvaatteisiin, ei hävikkiä!
  • Ei tarvetta varastoida tai käsitellä työvaatteita yrityksen omissa tiloissa
  • Ei vanhentuvia mallistoja tai vääriä kokoja, kulutetaan vain tarpeeseen
  • Tuotteiden täysimääräinen vaihto- ja palautusoikeus, koskee myös yrityksen logolla painettuja tuotteita
  • Yrityksen työvaateostojen raportointi esimerkiksi budjetoinnin tueksi heti saatavilla tilausjärjestelmästä
  • Yrityksen brändin vahvistuminen: yhdenmukaiset ja yrityksen logolla brändätyt työvaatteet ovat käyntikortti työntekijöiden liikkuessa kentällä työtehtävien parissa
  • Vastuullisempi työvaatehankinta: ostamalla ja kuluttamalla vastuullisesti vähennetään sekä hiilijalanjälkeä että pienennetään kustannuksia.

Edut hankintavastaavalle ja esihenkilölle:

  • Yksinkertainen ja nopea työntekijöiden ostojen käsittely ja hyväksyminen
  • Laaja tuoteluettelo, josta on helppo vaihtaa tai ottaa uusia tuotteita työntekijöillä tilattavissa olevaan mallistoon 
  • Reaaliaikainen ja yksityiskohtainen raportointi työvaatehankinnoista
  • Räätälöity työvaatevalikoima huomioiden eri henkilöstöryhmien työvaate- ja suojaintarpeet
  • Työntekijäkohtaisten ostojen yksityiskohtaiset raportit kustannuspaikoittain esimerkiksi laskujen hyväksynnän tueksi
  • Yrityksen tarjoamien työvaatteiden ja työntekijän itse (osa)maksamien ostojen helppo erottelu sekä valmiit toiminnot työntekijän maksuosuuden keräämiseksi (ns. omavastuumalli)

Edut työntekijälle:

  • Valmiiksi valittu mallisto, josta oikeiden tuotteiden löytäminen on nopeaa
  • Helppo tilausjärjestelmä vaatteiden tilaamiseksi käytössä 24/7 (toimii mobiilissa ja tietokoneella)
  • Vaatteiden toimitus itse valittuun yrityksen tiloihin tai PostNord-toimipisteeseen, joka voi olla lähellä omaa kotia tai vaikka toisella puolella Suomea sijaitsevaa työmaata.
  • Ei ostolupien kyselyä tai työvaatteiden ostamisen delegointia muille 
  • Nopea toimitus jopa ylihuomiseksi
  • Laadukkaat ja tarpeeseen soveltuvat työvaatteet tunnetuilta tuotemerkeiltä kuten Blåkläder, Dimex, Fristads sekä Helly Hansen
  • Vaatteiden koko- ja tuotetiedot tallessa onlinepalvelussa
  • Mahdollisuus myös ostaa vaatteita omaan käyttöön yrityksen etuhinnalla

[ Sulje ]

Mistä työvaatteiden hankinnan kustannukset syntyvät?

Tiedätkö mistä työvaatteiden kustannukset syntyvät? Entä pohditko, kuinka työvaatteiden hankinnan kustannuksia voisi vähentää? Itse työvaatteen, siis esimerkiksi housujen tai työtakin, osuus kokonaiskustannuksista on vain toinen osa kustannuksista. Työvaatehankinnan kokonaiskustannuksia kasvattavat esimerkiksi työntekemisestä poisjäänyt työaika, tuotteiden hävikki sekä tarpeettomat työvaateostot.

Olemme tunnistaneet kipukohtia, joita kehittämällä ja tehostamalla syntyy selvää säästöä tinkimättä työvaatteiden laadusta tai määrästä:

  • Työntekijöiden käyttämä aika minimoidaan työvaatteiden hakemiseen ja hankintaan
  • Yrityksen omaa pääomaa ei sidota vaatteiden omistamiseen, varastointiin taikka käsittelyyn
  • Pidetään aina oikea määrä juuri oikeanlaisia ja -kokoisia vaatteita saatavilla, jolla minimoidaan hävikki
  • Nopeutetaan esihenkilöiden tai hankintavastaavien arkea esimerkiksi tilausten hyväksynnän ja hankintojen tekemisen osalta
  • Kehitetään koko työvaatehankinnan prosessia kokonaisuutena:  minimoidaan esimerkiksi esihenkilöiden ja talousosaston rooli työvaatehankinnassa.
  • Seurataan ja mitataan työvaatteiden kulutusta. Läpinäkyvät raportit, jotka ovat käytössä niin työntekijälle kuin yritykselle, vähentävät turhaa ostamista.

Työvaatehankintoihin kulutetaan työaikaa, eikä sitä kannata käyttää yhtään enempää kuin on tarpeellista. Helppo ja sujuva työvaateprosessi vapauttaa aikaa tuottavampien työtehtävien edistämiseksi, eikä esimerkiksi vaatehankintojen vuoksi kannata kulkea ympäri kaupunkia.

Kustannusten syntymiseen vaikuttaa myös hankittujen kappaleiden määrä - järkevä hankinta karsii turhat ostot ja kulutus tulisi siirtää vain tarpeeseen. Näin toimien työvaatemallistot eivät vanhene yrityksen omaan varastoon, eivätkä vääränkokoiset vaatteet jää käyttämättä. Minimoimalla hävikki ja optimoimalla ajankäyttö syntyy merkittäviä kustannussäästöjä.

[ Sulje ]

Työvaatehankintojen budjetoinnin ABC - kuluta vastuullisemmin

Organisaatioiden työvaateostot perustuvat usein hankintabudjetteihin sekä yrityksen ja/tai lainssäätäjän määritykseen siitä, millaiset työvaatteet laadultaan ja määrältään sopivat työtehtävien suorittamiseen. Budjettipohjaisen ostamisen kustannukset ovat lähtökohtaisesti 100%, jos kaikki työntekijät noudattavat ja tekevät työvaatehankinnat vuoden aikana. Usein lopputulemana työvaatebudjetti on käytetty kokonaisuudessa.

Olemme raportoineet sadoille asiakkaillemme heidän työvaateostojaan jo usean vuoden ajan. Tutkimalla ostohistoriaa tarkemmin, olemme havainneet merkittävän muutoksen työvaatteiden käyttöiässä: työvaatteiden kiertoajat ovat pidentyneet, koska aikaisemman ”ostetaan kerran vuodessa kaikki uusiksi” -toimintamallin tilalle on tarjottu vaihtoehto, jossa työvaatteen uusiminen tehdään siinä vaiheessa, kun vaate on tullut elinkaarensa päähän. Yksinkertainen syy tähän on se, että työntekijä voi tehdä hankinnan milloin vain, eikä pakottavaa tarvetta ole käyttää henkilökohtaista hankintabudjettia vuosittain. Tilausjärjestelmään tallentuva ostohistoria näkyy avoimesti sekä työntekijälle sekä hankintavastaavalle, jolloin tarvittaessa organisaation ostopolitiikan vastaiseen käytökseen voidaan reagoida faktoihin perustaen.

Otetaan esimerkki suomalaisesta pk-yrityksestä. Yrityskohtaiset Työvaatepalvelun raportointinäkymät antavat faktaa vaatteiden elinkaaren kasvusta: aikaisemman kerran vuodessa (12 kk:n välein) vaihdetun vaatteen käyttöikä on nyt datan mukaan keskimäärin 15 kuukautta. Se tarkoittaa 25 %:n vähennystä työvaatteiden kulutuksessa. Tällä on merkitystä niin taloudellisesti kuin myös ekologisesti.

[ Sulje ]

Valitse yritykselle saumaton kumppani - näin yhteistyömme toimii

Panostamme siihen, että yhteistyön käynnistäminen olisi mahdollisimman sujuvaa ja vaivatonta. Tarvittaessa Työvaatepalvelu on koko organisaation käytössä jopa samana päivänä.

  1. Työvaatteiden hankinnan järkeistäminen alkaa työvaatteiden tarpeen kartoituksella, joka pidetään 30 minuutin videopalaverina, puhelimessa tai henkilökohtaisena tapaamisena.
  2. Seuraavaksi määritellään työvaatteiden valikoima huomioiden tarpeet eri työntekijäryhmien välillä. Tarvittaessa etsimme ja ehdotamme teille sopivia työvaatteita laajasta hankintaverkostostamme. Laadimme kilpailukykyisen tarjouksen valituista tuotteista ja tuoteryhmistä.
  3. Tilausjärjestelmään luodaan tunnukset organisaation käyttäjille. Ostot voidaan hoitaa keskitetysti esihenkilön toimesta tai sallia työntekijöiden tilaukset. Työntekijöiden tilauksille voidaan määritellä hyväksymiskäytännöt ja hyväksyntä ohjataan organisaatiossa juuri oikealle henkilölle.
  4. Vaatteiden painatukset kuten logot ja tekstit tilataan valmiiksi Provestiksen keskusvarastoon. Tuotteiden painatukset tehdään sitä mukaan, kun tilauksia saapuu ja näin ollen vaatteet painatetaan vain tarpeeseen, eikä hukkaa synny. Painatukset toteutetaan laadukkaasti ja nopeasti omassa painossamme tilauspäivänä tai sitä seuraavana arkipäivänä.
  5. Toimituksissa käytetään PostNordin yli 2000 toimituspisteen verkostoa ja tuotteet toimitetaan usein perille ylihuomiseksi. Tilausvaiheessa voidaan valita tuotteiden toimitusosoite, joka voi olla työpaikan, kotiosoitteen tai vaikka työkohteen lähellä sijaitseva noutopiste. Toimitamme myös Eurooppaan nopeasti.
  6. Asiakaspalvelu toimii tilausjärjestelmän kautta, josta voi tiedustella esimerkiksi lisätietoja tuotteista ja tilausten etenemisestä. Yrityksen nimeämillä pääkäyttäjillä on käytössä koko tuoteluettelo, josta he voivat tehdä hankintoja ja tarjouspyyntöjä normaalin valikoiman ulkopuolelta.
  7. Raportointi sekä valikoiman ja tilausten hallinta onnistuu tilausjärjestelmässä 24/7. Raportoinnin avulla organisaatio voi todentaa ja seurata toteutuneita ostotapahtumia, joka mahdollistaa työvaatehankintojen johtamisen ja optimoinnin.

[ Sulje ]

Optimoitu hankinta

Työvaatteet ja suojaimet yksilöllisestä valikoimasta valmiiksi merkattuna teollisuuspesun kestävällä lämpösiirtopainatuksella ja toimitettuna kuten haluatte. Räätälöidyt, kestävät ja tarpeeseen soveltuvat vaatteet kasvattavat niiden käyttöikää.

Aina ajallaan ja paikallaan

Työvaatteita ei tarvitse varastoida, meillä ne säilyvät ja ovat aina valmiina käyttöön otettaviksi. Ei tarvetta omalle välivarastolle, eikä hävikkiä. Toimitus nopeasti haluamaasi kohteeseen laajan toimitusverkoston avulla – jopa ylihuomiseksi.

Suorastaan mutkatonta

Hallitse yrityksesi työvaateostoja keskitetysti ja käytä säästynyt aika oikeisiin töihin. Helppo yrityskohtainen tilausjärjestelmä ja tilaat milloin ja mistä tahansa. Määritellyt henkilöt tilaavat tuotteet, jotka yrityksen pääkäyttäjä vahvistaa etänä.

Hallittu kokonaisuus

Ei enää turhia tilauksia ja vähemmän työvaate- ja suojainostoja. Helppo ja nopea toimintamalli karsii turhat ostot, jolloin kokonaiskustannukset alenevat. Reaaliaikainen ja läpinäkyvä raportointi päätöksenteon tueksi. Hallitse työvaatehankintojasi paremmin.

Varaa vartin etäesittely

Esittely keskittyy yrityksenne mahdollisuuksiin saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä työvaatehankinnoissa.

Vahvistamme sähköpostilla tai soittamalla, onko ehdottamasi ajankohta sopiva. Mikäli olemme juuri tuolloin kiireisiä, ehdotamme sinulle toista aikaa.

Virtuaaliesittely kestää noin 15 minuuttia ja on varattavissa vain arkipäiville klo 8.00-15.30.